Ihmeiden aika ei ole ohi!

En olisi kyllä ikinä uskonut, että tällä tontilla voisi joskus kukkia tarhakurjenmiekka. Nyt sekin ihme on nähty ja oli se jo aikakin, kun kyseinen puska on tuotu alkukesällä 2019 ja kertaalleen jaettukin sen jälkeen kukinnan toivossa. Ei kukkinut ei mutta nyt, kun jo mietin, että pitäisi hävittää koko kasvi pois, niin yhtäkkiä sitä sitten innostuttiinkin kukkimaan.

Ensimmäinen kukka ties miten moneen vuoteen.

Eihän tuo nyt kovin runsas kukinta ole, kun vain yksi kukkavarsi nousi mutta onhan sitä siinäkin viisi nuppua ja mikä saavutus oli puskea sekin näkyville niin, että huomasin kukinnan vasta ensimmäisestä avautuneesta kukasta. Melkein päivittäin kyllä kävin tuossa vieressä etsimässä, joko loistokärhö 'Proteus' on noussut tai olisiko 'Warszawska Nike' vihdoin noussut niin korkeaksi että sitä voisi alkaa ohjailla tukeen. Ihme kyllä olisi ollut, jos en olisi kukkivaa kurjenmiekkaa lopulta huomannut, sillä kukkavarrella on korkeutta hulppeat 120cm eikä itse kukkakaan kovin pieni ja vaatimaton ole.

Siinäpä se huutomerkki on. Niin kiire oli kuvata moinen ihme, ettei voinut edes siistiä näkymiä ensin.

Olisi ehkä voinut vähän kitkeä ennen kuvan ottamista mutta sillä hetkellä ei ollut kitkemisfiilistä. Ja oikeastaan suurin osa tuonkin reunan sotkuisuudesta tulee aidan alta ja välistä kurkottelevista rikkaruohoista sekä kukkineista lemmikeistä. Kukkapenkin puolella ei edes kovin paljoa kitkettävää ole, kun osa heinämäisistä lehdistä on laukkoja, punatähkää tai sinikatanaa ja kuivan näköiset risut kärhöseinäkkeessä köynnöskuusaman versoja, joiden lehdet eivät kuvassa erotu. Kurjenmiekan edessä on tänä kesänä ensimmäistä kertaa kukkinut puupioni, joten tuossa oli sitten kaksi ensikertalaista vieretysten. Kurjenmiekan kohtalo oli minulle aiemmin ihan yksi ja sama mutta nyt jos se on kerta päättänyt tulleensa kukintaikään, niin se kai pitänee siirtää johonkin muualle. Pionihan alkaa muuten pian varjostaa sitä niin paljon, ettei se enää saa aurinkoa juuripötkylöilleen.

Kukka sisältä.

En toisaalta tiedä, onko juuri tämä kyseinen yksilö niin henkeäsalpaavan kaunis, että haluaisin säilyttää sen konstilla millä hyvänsä. Kukka haiseekin pahalle. Toisaalta kurjenmiekan kukissa on jotain lumoavaa ja kieltämättä tuntui hyvältä, kun vuosikaudet pelkkiä lehtiä pukannut kasvi ryhtyykin kukkimaan.

Kukinta jo hiljalleen loppusuoralla. Vieressä uusi, violetinmusta nuppu.

Oikeastaan tässä vaiheessa kiinnostaisi ihan eniten tietää tuon lajike. Se tuli minulle äidiltäni 'Black Swanin' nimisenä mutta sen pitäisi nettikuvien mukaan olla paljon tummempi. Yksi vaihtoehto on 'Indian Chief' mutta sen taas pitäisi kai olla punaisempi. Tuo on ihan selvästi violetti-violetti, vaikkakin ehkä kuitenkin hitusen enemmän punaiseen kuin siniseen päin kallellaan. Kolmas ehdokas on 'Senlac Red' mutta sillä nimellä en itse löytänyt yhtään kurjenmiekkaa. Sen sijaan löytyi pelkkällä 'Senlac'-nimellä selvästi purppuraisemman värinen kukka. Ota näistä nyt sitten selvää! Luultavasti äidilleni on tullut väärää lajiketta aikana ennen kaiken tietävää internetiä. Vihjeitä oikeammasta lajike-ehdokkaasta otan mieluusti vastaan, jos jollain on sellaista tarjota.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa kukkinut pioni on nyt saanut kypsempää ulkomuotoa.

Vaihdetaanpa kasvilajia ja otetaan maistiaiset parin pionin kukinnan alkutunnelmista. Ylläolevan kuvasarjan pioni on peräisin mummoni äidin kotipaikalta. Eilen ensimmäiset nuput alkoivat raottua eilen aamulla ja iltaan mennessä yksi kukista oli jo täysin auki. Pionin lajike on luultavasti 'Madame Calot' mutta sitähän ei näistä vanhoista pioneista varmaksi aina pysty selvittämään. Ulkonäkö täsmää minusta ainakin toistaiseksi ja vahva tuoksu sekä aikaisuus tukevat lajikkeen määritystä. Tämä kaunotar on selvästi aikaisin kukkija omasta, hyvin vaatimattomasta kiinanpionikokoelmastani. Vieressä kolme muuta pionia ovat vielä melko tiukalla nupulla, vaikka niissäkin jo alkaa väriä näkymään. Viime vuonna madame-oletetun pari kukkaa olivat vielä harsumpia mutta värit ja kukan malli olivat jo nähtävissä. Nyt kukkiin on tullut täyteläisyyttä ja myös kokoa. Ja nuppujakin on tulossa peräti kuusitoista. Toivottavasti kaikki jaksavat aueta.

Toinen pioni ehti avautua eilisen päivän aikana melkein puoleen väliin.

Viime kesänä löysin netin ja facebookin pioniryhmän avulla tälle pionille nimiehdokkaaksi 'Catharina Fontijn'. Vasta aukeamassa oleva kukka on selvästi vaaleanpunainen mutta pian se siitä muuttuu pehmeän valkoiseksi ja jättisuureksi hörselöksi. Ja ihmeiden ihme: lähimmille viidelle päivälle ennustetut vesisateet ovat täältä haihtuneet, joten ainakin pionien kukintakauden alkua vietetään poutasäässä. Ihmeiden aika ei siis todellakaan ole ohi.

Iloista juhannusta!

Isabellansyreeni 'Holger'

Ihmeellistä kyllä, tänä vuonna ainakin täällä näyttäisi olevan suht kelvollinen juhannussää. Nyt on hieman koleaa ja tuulista mutta aurinko paistaa komeasti ja lämpimämpää on luvassa. Johan tässä tulikin vietettyä pari päivää sisätiloissa sadetta ja muuten vain kylmää säätä suojassa. Toissapäivänä otin heti aamusta ompelulaatikkoni esille ja aloitin talven aikana kertyneiden korjattavien tai tuunattavien vaatteiden työstämisen. Yhden päivän aikana parsin neljä villasukkaa, kursin neljät lasten välikausihanskat ja tein kuopukselle kännykkäpussin. Toisen päivän käytin kirpparilta ostetun mekon työstämiseen ja kaduin koko ostosta monta kertaa. Koon 40 juhlamekon muuttaminen pari numeroa pienemmäksi ei ole ihan simppeli juttu, kun kolttu vuorikankaineen on kasattu suunnilleen miljoonasta palasesta eikä itsellä ole kokemusta vaativammista ompelutöistä. Kankaassa vain oli niin kaunis kuvio, hintaa 6€ ja materiaali 55% silkkiä ja 45% puuvillaa, etten voinut lopulta vastustaa sitä. Yhtään ei auttanut sekään, että kaksi tuttavaa käskivät ostaa ihmeessä, jos noin halvalla saan. Jos yläosan pienentäminen ei lopulta onnistu, niin saahan helmasta tehtyä vielä kauniin hameen.

Pation ruukkuryhmä

Kurkataanpas seuraavaksi puutarhan juhannuskukintaa. Talven yli ruukussa maahan kaivettuna talvehtinut syreeni 'Holger' oli kasvattanut juurensa ruukun pohjareikien läpi ja pukkasi kukkanuppujakin. Se tarvitsi siis lopullisen kasvupaikan tai isomman ruukun. Ensimmäistä ei ollut tarjolla syreenikeijukkaiden takia, joten istutin syreenin suureen saviruukkuun. Juurelle lykkäsin keväällä lahjaksi saadut krysanteemin ja gerberan sekä kolme esikasvatettua helokukonharjaa. Sekä krysanteemissa että gerberassa oli kukkanuppuja mutta ne ovat hävinneet johonkin. Olkoot sitten viherkasveina. Syreenikeijukkaat ovat löytäneet 'Holgerinkin' mutta pienestä pensaasta otukset saa listittyä käsin pois. Silti ne ehtivät tehdä jo hieman keltaista viotusta lehtiin.

Pitsipihlajan nuput ja yksi avonainen kukka.

Viime kesänä aurinkopenkkiin istuttamani pitsipihlaja ei ole vielä kertaakaan kukkinut mutta tänä vuonna se teki sentään muutaman yksittäisen nupun ja yhden lupaavan nuppurykelmän, josta osa nupuista on jo kuivanut. Pihlajalla on vielä varmasti aika pieni juuristo vesimyyrän jäljiltä mutta ainakin se muutaman vuoden ruukkukasvatuksen aikana sai vähän paikattua juuristoaan ja lähti talven jäljiltä suht hyvin kasvuun. Pari silmua paleltui talven aikana mutta suurin osa viime vuoden kasvusta selvisi. Se on hyvä alku.

Aurinkopenkin laukkapallomeri.

Pitsipihlajaa ei paljoa kuvasta erotu mutta sen hento runko näkyy oikeanpuolimmaisen punaisen aitatolpan kohdalla. Latva jää kuvan ulkopuolelle. Sammalleimun kukinta on jo aurinkopenkissä mennyt ohi ja laukoistakin osa on kerätty kompostiin. Niiden siementuotanto on ällistyttävän tehokasta ja nyt on pakko pitää niille kuria, ettei yhtään siementä pääse karisemaan kukkapenkkiin. Varsinkin penkin etualalla korkeat kellastuvat laukanlehdet ovat aika ruman näköisiä eikä niitä tarvittaisi yhtään lisää.

Taaempana aurinkopenkissä on räväkämpiä kontrasteja.

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' on vuosi vuodelta kauniimpi. Nyt sillä on korkeuttakin sen verran, että sen näkee kauempaa. Vieressä purppuraheisiangervo 'Diabolo' tuo kontrastia. Ensi keväänä pitänee vähän leikata 'Diabolosta' pisimpiä oksia pois, niin saa vähän tasattua heisiangervojen kokoeroa. Violetit viittakurjenmiekat eivät tänä vuonna kovin runsaasti kuki. Se pitäisi varmaan jakaa ja samalla kaivella rikkaruohot niiden juurakoiden seasta pois. Tuleva projekti on myös laittaa 'Diabolon' aluskasviksi peittokurjenpolvea, sillä nyt sen alus on ollut vain lemmikkien ja rikkaruohojen temmellyskenttää. En vain ole ennen keksinyt, mitä sinne istuttaisi.

Tuoksukurjenpolvi kukkii takapihalla.

Luumutarhaan johtava kivipolku on melkein hävinnyt kurjenpolvien ja tuivioiden alle. Taidanpa kurittaa ensimmäisenä tuivioita. Taas kerran. Niiden kasvuvauhti on ällistyttävä. Suorastaan turhan nopea juuri tuohon paikkaan. Monta vuotta pienenä ja söpönä pysynyt saniainenkin (soreahiirenporras?) on tänä vuonna päättänyt triplata kokonsa. Luulenpa, että se saa lähteä syksymmällä takaisin metsään, mistä on tullutkin.

Posliinirikko 'Aureopunctata'

Posliinirikko on viime syksyn taimitapahtuman löytö. Ostohetkellä siinä oli vain kaksi lehtiruusuketta, joten se selvästi näyttää viihtyvän sille valitsemassani paikassa. Kukkavarsiakin tuli neljä. Kauempaa katsottuna rikolla oli aika pliisut kukat mutta kun rupesin ottamaan kukasta lähikuvaa, ihan hämmästyin sen väritystä. Miten kauniita täpliä sillä olikaan, kuin olisi minikokoisia strösseleitä ripolteltu.

Nyt oli taas luontoäidin luovuus päässyt valloilleen.

Navettapiian siperiankurjenmiekka kukkii taas.

Olen niin iloinen siitä, että on edes joku takuuvarmasti kukkiva kurjenmiekka. Ja sellainen tuo Navettapiian ihanuus on ollutkin. Isompi mättäistä on kukkinut jo monta päivää ja nyt pienempäänkin on alkanut ilmestyä kukkanuppuja. Omat kurjenmiekkani ovat paljon hitaampia kasvussaan ja ne ovatkin yleensä kukkineet vasta heinäkuun puolella, jos ovat ylipäätään innostuneet kukkimaan. Ennen kurjenmiekan kukintaa ihastelin vuorijumaltenkukkien räväkkää ilottelua. Nyt ainoastaan keskimmäisessä on vielä jokunen nuppu jäljellä ja kolme muuta ovat kokonaan kukkineet.

Vuorijumaltenkukat jäävät kuunliljojen ja kurjenmiekkojen väliin kukinnan jälkeen.

Yllä olevan kuvan vasemmassa laidassa näkyy niitä edellisen postauksen ihania luhtaesikoita. Kukkavarret retkottavat lehtien päällä mutta eivät sentään ihan maassa asti. Kuvan keskivaiheilla kukkivan kurjenmiekan taustalla kukkivat runsaasti myös vaaleankeltaiset kellukat mutta niitä on hankala saada erottumaan missään kuvassa. Ja kun käännymme ympäri, selän takana näkyy...

...kukintaansa aloitteleva tarhavaleunikko.

Jaoin pari-kolme vuotta sitten toisen tarhavaleunikoista kahteen osaan ja siirsin kaikki samaan ryhmään. Viime vuonna pienin ei muistaakseni kukkinut mutta nyt kaikki kolme ovat aloittelemassa kukintaa. Niiden kaverina kukkii sinistä lemmikkiä ja rönsyakankaalia, joten kärhökaaripenkin yhdellä sektorilla on täydellisen sinisävyinen juhannus.

Juhannustunnelmaa pari päivää ennen keskikesän juhlaa.

Aurinkoista ja leppoisaa juhannusta!

Puutarhaterapiaa

 

Luhtaesikko

Ihanien luhtaesikoiden kukinta-aika on alkanut. Ensimmäiset kukat saivat aueta poutasäässä mutta päivällä vähän hirvitti mennä katsomaan, onko enää yhtään kukintoa pystyssä tai puhtaana. Viime yönä satoi vettä kohtalaisen reippaasti useamman millin ja tänäänkin aamulla vähän tihuutti navakan tuulen lisäksi. Onneksi esikoiden lehdistöt ovat jo sen verran tuuheita, etteivät kukinnot päässeet retkahtamaan ihan maata vasten. Aika surkea näky kuitenkin tänään oli. Luhtaesikon kukinta taitaakin olla melkein yhtä varma sadesään houkutin kuin aukeavat pionin nuput. Nuppuja onneksi riittää vielä, joten ehkäpä ihan kaikki kukat eivät lakoa sateessa pitkin maata.

Luhtaesikot eilen illalla. Taustalla komeankokoinen sinikämmen alba, joka ehti jo kukkia.

Luhtaesikoiden lähellä on viime syksynä mansikkamaan "lisäosan" tilalle perustettu taimivauvala. Sille tuli nyt käyttöä, kun hankikylvetyt perennat olivat koulimiskokoisia. Sen verran paljon tuli kevään aikana pyöriteltyä taimiruukkuja, etten jaksanut enää koulia taimia ruukkuihin. Istahdin siis vauvalan ääreen itikoiden syötiksi ja aloin erotella pikkuruisia perennavauveleita siisteihin riveihin. Ilman itikoita homma olisi ollut jopa terapeuttista. Mustarastas, rautiainen ja pajulintu lurittelivat viereisessä metsässä eivätkä taimetkaan olleet vielä tuhannen solmussa. Maahan pääsi useampi kivikkotörmäkukka, pari keltatörmäkukkaa, paljon täpläpipo 'Mysticaa' ja rosoesikoita sekä ketokasveista ketoneilikkaa ja kissankelloa. Kaksi viimeisintä oli tarkoitus istuttaa kadun päähän mutta saimme keväällä tietää, että pihakatumme saneerataan syksyllä. En tiedä, kuinka pitkälle nurmialueelle tieremppa yltää mutta varmuuden vuoksi en istuta ennen sen valmistumista kadun pään joutoalueelle yhtään mitään. Pitää myös yrittää merkitä jotenkin alue, johon ei tarvitsisi rempan päätteeksi kipata kunnon multaa eikä varsinkaan nurmensiemeniä.

Vauvala piti suojata lasten varalta raudoitusverkoilla. Pitsiverho on Karon takia.

Tulipahan tuollekin pitsiverhon pätkälle hyötykäyttöä. Jostain syystä sekä lapset että Karo ovat kulkeneet pitkin kevättä juuri taimivauvalan kohdalta, vaikka olen monta kertaa komentanut kaikkia käyttämään metrin verran vasemmalla olevaa kulkuväylää. Jospa enää ei tulisi jalanjälkiä vauvalaan, jossa on nyt herkkiä pikkutaimia kasvamassa. Kevätatsalealla oli jo valmiiksi oma ympärivuotinen häkkinsä. Vauvalan oikealla puolella kasvaa keltainen karviainen, jonka piikkisiä oksia hipoen ei huvita kenenkään kulkea.

Ketoruusuruohon rotevat taimet koulin jo aikaisemmin keväällä.

Aika monta purkkia jäi vielä ulkovaraston ikkunalle odottelemaan, josko taimia alkaisi ilmestyä kesän mittaan. Tarhakylmänkukkia ei suostunut taaskaan itämään yhden yhtä ja aika moni muukin kylvöruukku on tyhjää täynnä. Kaukasiankirahvinkukat ovat alkaneet vasta itää. Ne mahtuu vielä istuttamaan vauvalaan, kunhan ihan kaikki kylvämästäni 15 siemenestä eivät idä.

Tännekin mahtuisi istuttamaan jotain.

Marjapensasalueen eteläreunassa, ihan tontin pimeimmällä rajalla metsämustikka-alueen vieressä mustaherukka on vetelemässä yhtä viimeisiään kuin sen hädin tuskin pystyssä pysyvä tukikin. Herukka on kyllä tehnyt hidasta kuolemaa jo useamman vuoden ajan mutta nyt eläviä oksia on enää yksi. Ihmekös tuo, kun paikka on varjoisa, vieressä isot puut vetävät ravinteita ja lisäksi haapa lykkii juurivesojaan mustaherukkaa pidemmällekin. Juuri kiskoin neljämetrisen haavanjuuren vesoineen pois kasvimaan suuntaan kurottelemasta. Valitettavasti taisto kyseisen juuren kanssa jäi kesken, kun en jaksanut ilman apuvälineitä kiskoa viimeistä kolmea metriä tontin rajalle asti. Luultavasti mustaherukka nousisi siinä samalla, sillä juuri näytti kulkevan suoraan puskanraadon läpi. Joka tapauksessa mustaherukan tilalle voisi aivan hyvin istuttaa jotain muuta. Siinäpä vasta miettimistä, mitä se "muu" olisi. Metsämustikat ovat pärjänneet verkkohäkkinsä sisällä, joten ehkäpä sitten niitä lisää. Pitäisi vain saada jostain mustikkamättäitä istutettavaksi.

Toisen mustaherukan juurella karhunlaukat ovat runsastuneet viime vuodesta.

Marjapensasalueen hallittu maanpeitekasvillisuus ei ole ihan joka kohdassa yhtä hallittua kuin nyt kitkennän jälkeen metsämustikkanurkassa tai karhunlaukkojen ympärillä. Voikukkia on hieman turhan paljon, vaikka olen niitä jonkun verran ehtinyt kaivaa ylös. Sain hieman lisäaikaa kitkemiseen, kun isäntä edellisen ruohonleikkuun yhteydessä vetäisi myös marjapensasalueelta pahimman paikan sileäksi. Harmillisen nopea levittäytyjä on myös rönsyleinikki, jota kitkin eilen ison ämpärillisen ja tänään kottikärryllisen. Maa- ja niittyhumala saavat toistaiseksi vallata omat alueensa. Niistä hankkiudun eroon sitten kun saan hankalammat rikat kuriin. Siitä olen iloinen, että löysin ainoastaan yhden pienehkön vuohenputkikasvuston. Ratamoakin on selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Kitkeminen ennen siementen kypsymistä siis kannatti.

Puutarhakompostorissa oli hyvät lämmöt (paistilämpömittarilla mitattuna).

Hyvin uskaltaa nyt viedä puutarhakompostoriinkin rikkaruohoja, kun noin 30cm:n syvyydellä oli melkein 50 astetta lämmintä. Kolme päivää sitten mittari näytti 39 astetta, joten lämmöt saattavat vielä kohota lisää muutaman asteen. Kasasin kerroksittain risuhaketta, rikkaruohoja, hevosenlantaa (purukuivike) ja hakettimella silputtuja perennanvarsia. Puutarhakompostori on kyllä lämmennyt aiempinakin kesinä selvästi ulkolämpötilaa lämpöisemmäksi mutta ihan näin kuumana se ei ole minusta ennen käynyt. Aiemmin olen laittanut risukerroksiin selvästi isompaa oksanpätkää tai perennanvarsia vain käsin 20-30cm:n pätkiksi rusennettuina. Taidanpa jatkossa laittaa myös puutarhakompostiin hakettimen läpi mennyttä seosainetta, jos se saa sen näin hyvin pöhisemään. Kasakin on jo painunut vähintään parikymmentä senttiä alaspäin, vaikka uutta kitkentäjätettä tulee harva se päivä.

Tarha-alppiruusu 'Purple Dream' kukkii nyt.

Tänä keväänä ei ole ollut kovin hyvä alppikärhöjen kukintavuosi. Kaikki ovat kukkineet pienesti ja kuivia oksia on ollut aika paljon. Johtunee viime syksystä ja talvesta. Kaikki ovat kuitenkin hengissä, mikä on pääasia. Loisto- ja tarhaviinikärhöistä ainakin 27 on nyt noussut. Nukkumassa on ilmeisesti vain seitsemän kärhöä ja niistäkin kuusi taisi nukkua myös viime vuonna ja osa sitä edellisenkin kesän. Olikohan jollain peräti jo neljäs nukkumisvuosi aluillaan? Ehkä sellaisten tilalle saa jo miettiä uutta kärhöä. Hieman harmittaa se, että kukintakuningatar 'Voluceau' ei ole näyttänyt versonkärkeäkään, vaikka se on tähän saakka ollut yksi luotettavimmista kärhöistäni. Iloinen yllätys sen sijaan oli se, että viime kesänä peratun jättiläismäisen 'Hagley Hybridin' juurakosta erotettu pieni taimi nousi tänä kesänä reippaasti ensimmäisten joukossa ja on tehnyt jo kolme napakkaa versoa. Pisin huitelee jo yli metrin korkeudella.

Puistoatsaleoista ainoastaan aurinkopenkin 'Illusia' kukkii tänä vuonna. Tässä koko kukkasaalis.

Toivottavasti loisto- ja tarhaviinikärhöillä on tänä vuonna parempi kukintavuosi kuin atsaleoilla. Kanadanatsalea kukki keväällä normaalisti mutta kaikki muut olivat kuivattaneet oksankärkiään. Ainoastaan tuo aurinkopenkin 'Illusian' maata myöten menevä oksa oli onnistunut pitämään muutaman nuppusilmun hengissä kevääseen saakka. En tosin tiedä, onko noissa atsaleoissa edes ollut nuppuja talven tullessa. Luulisi, että on, sillä ne ovat yleensä olleet luotettavia kukkijoita. Nyt oli ensimmäinen kerta kun kukkia oli näin vähän ja nekin ainoastaan yhdessä puskassa.

Uusi kivikkokasvi-istutus.

Varaston kaapissa lojuneet rikkinäiset saviruukut pääsivät vihdoin käyttöön, kun tarvitsin muutamalle mehitähti- ja maksaruohomättäälle väliaikaisen sijoituspaikan. Itselläni oli jonkinlainen visio istutuksen ulkonäöstä hommaa aloitellessa mutta kävipä niin, että toisella muksuista meni sillä välin sukset ristiin melkein koko maailman kanssa ja temperamentti pääsi kuohahtamaan pahan kerran. Hän kävi hetken aikaa liiterin takana mätkimässä kepillä voikukkaheinikkoa ja sattui uutta hutkittavaa etsiessään vilkaisemaan minun työmaatani varaston nurkilla. Rikkinäiset ruukut kiinnostivat sitten sen verran paljon, että hän innostui kasailemaan niistä tornia sitä mukaa kun sain nosteltua multaa ruukkuihin. Lopulta hän upotteli myös mehitähtiruusukkeita ja katolta pudonneita sammaltuppaita ruukunpalasten väliin ja ohjeisti minua, mikä kasvi voisi sopia mihinkin kohtaan. Samalla saimme juteltua harmitukset halki ja kaikki oli taas hyvin. Varsinainen terapiaprojekti. Lopputuloskaan ei ole minusta yhtään hassumpi, vaikka alkuperäinen visioni olikin hieman erilainen.

Yksityiskohtia istutuksesta.

Ulko-oven luokse päätyneestä kivikkoistutuksesta löytyy huipulta levisian siementaimi ja valkomaksaruohoa, niiden alapuolelta kattomehitähtiä ja tummasävyistä kivikkomehitähti 'Dark Beautya'. Alimmassa kerroksessa on samojen lisäksi roikkuvana kaukasianmaksaruoho 'Leningrad White' sekä kangasajuruoho 'Magic Carpet'. Ajuruoholle jäi aika mitättömän kokoiset juuret, sillä se oli ängennyt itsensä pihakiveyksen väliin. Muutaman päivän ajan ajuruoho oli niin surkean näköinen, että arvelin sen heittävän henkensä ihan kokonaan mutta ainakin joku verso on alkanut jo vähän virkistyä. Muut kasvit eivät olleet moksiskaan uuteen asuinpaikkaansa siirrosta ja pian muutama kattomehitähti alkaa kukkiakin.

Isotähtihyasintti on tuplannut vuodessa kukkamääränsä. Taustalla liilaa sammalleimua ja lehtosinilatvaa.

Isotähtihyasinttien penkistä ei viitsinyt yleiskuvaa ottaakaan. Siellä on nimittäin valvatti saanut pahasti jalansijaa. Piilottelivat mokomat lemmikkien seassa. Jonain päivänä on ihan pakko nostaa penkin etureunan kasvit kokonaan ylös ja perata valvatit pois seasta ennen kuin ne valtaavat koko penkin. Jos rikkaruohoja aletaan laittaa kamaluusjärjestykseen niin valvatti on varmasti omalla listallani ihan kärkikahinoissa. Ja sitä ei passaa lähteä repimään suutuspäissään, sillä silloin tiedossa on ihan satavarmasti miljoonaan osaan katkenneita juurenpalasia, joista jokaisesta lähtee vähintään viisi uutta tainta kasvamaan. Ensin pitää hakea rauhallinen zen-mielentila jostain toisesta kukkapenkistä.

Kivikko kukassa

Kivikkorinteen vanhimmasta osasta on muotoutunut aikojen saatossa oikea alkukesän kohokohta, vaikka kivikkohan on aina kaunis katsella. Nyt se on kauniin lisäksi myös värikäs, kun suurin osa rinteen kasveista kukkii.

Pinkki kissankäpälä

Enpä olisi uskonut, miten nopeasti Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta kaksi vuotta sitten saamani pikkuruiset kissankäpälän alut kasvavat. Viime vuonna kuvan kasvustossa oli kymmenen kukintoa, nyt en edes viitsinyt laskea ja toinen mätäs on yhtä suuri. Pidän kyllä niiden hopeaisesta kasvustostakin mutta kyllähän tuollainen kukkapaljous ilahduttaa erityisen paljon. Värikin sopii täydellisesti muiden kivikkorinteen kukkijoiden sekaan.

Kuvan keskellä toinen kissankäpäläkasvusto.

Viime kesänä purin hieman kivikkorinteen alareunaa ja lisäsin kompostimultaa kasvualustan pohjalle. Se oli selvästi henkihieverissä kituneiden marmorimehitähtien mieleen, sillä ne ovat nyt paljon virkeämpiä ja kookkaampia. Niitä on heti ylläolevan kuvan vasemmassa alareunassa kissankäpälien alapuolella. Sähäkänpinkki levisia on tähtilevisia 'Little Raspberry', joka on osoittautunut yhtä luotettavaksi talvehtijaksi kuin minulla jo monta vuotta ollut 'Little Plum'. Löysin Raspberryn juurelta pari siementaintakin, joista isoimman otin ruukkuun kivikkokasviasetelmaan kasvamaan kokoa (siitä projektista kuvia myöhemmin). Kurkataanpa seuraavaksi, mitä hempeän liilansinistä pilkistää 'Little Raspberryn' yläpuolella keto-orvokkien seassa.

Kellarissa talvetettu unkarinsinililja sai seurakseen tarhamehiläisen.

Ainoastaan viisi sipulia viidestätoista suostui kukkimaan mutta ei se mitään. Parempi edes muutama kukka ja suurin osa sipuleista hengissä. Jos ostaa sipulit melko myöhään, niin ei voi varsinkaan pikkusipuleiden kohdalla olettaa, että kaikki olisivat selvinneet myymälässä kuivumatta liikaa. Jospa sinililjat viihtyisivät kivikkorinteessä ja kukkisivat runsaammin ensi keväänä. Tykkään niiden pitsimäisistä kukinnoista ja sävykin on oikein mieleinen. Kerrassaan ilahduttava tuttavuus.

Tähtilevisia 'Little Plum' siementaimineen.

'Little Plum' jurotti aluksi useamman vuoden mutta sen jälkeen se on kukkinut joka vuosi runsaasti ja pitkään, ja tehnyt paljon siementaimia ympärilleen. Olen siirtänyt niitä takapihallekin ja ne viihtyvät siellä aivan yhtä hyvin. Luulen, että jurotuksen syynä oli juuripaakkuun jäänyt turvemulta, josta kyllä poistin osan heti tuoreeltaan ja korvasin karkealla hiekalla. Jossain vaiheessa muistan kitkemisen yhteydessä kaivaneeni lisää turvetta pois levisian juurien seasta. Siementaimet, joiden juurissa ei luonnollisesti ole turpeen hitustakaan, ovat kasvaneet paljon reippaammin. Uudemmilta levisiahankinnoilta olen kaivanut varsinkin juuripaakun yläosasta turvetta niin paljon pois kun vain olen saanut. Sekään ei auttanut viime kesänä ostamaani valkoista tarhalevisiaa selviämään talvesta. Ehkä tarhalevisiat vain ovat tähtilevisioita talvenarempia. Kesälevisiakin minulla joskus oli yhden kesän ajan. Sen kohtaloksi koitui ainakin paha talvi mutta ehkä myös juuripaakkuun jäänyt turve. En silloin vielä ollut oppinut tuntemaan levisioiden sielunelämää.

Keto-orvokit pärjäävät ihan olemattomassa kasvualustassa.

En ole ollut kovin tiukkapipoinen keto-orvokkien kitkemisessä. Minusta ne näyttävät kauniilta kukkiessaan kivien kolosissa ja kukkia riittää vielä runsain mitoin koko kesäksi. Ne ovat niin pienijuurisia, että häiritseviin paikkoihin ilmestyneet taimet saa nyppäistyä milloin vain pois ilman työkaluja. Jos jossain kiven kolosessa ei kasva sammalta tai itse istuttamaani kasvia, sen valtaa kuitenkin joku inhottavampi rikkaruoho. Jokainen kukkiva keto-orvokki siis vie tilan potentiaaliselta hankalammin kitkettävältä nurkanvaltaajalta. Keto-orvokki taisi myös muistaakseni olla jonkun hopeatäpläperhosen toukan ravintokasvi, mikä on myös yksi syy lisää antaa orvokkien kasvaa.

Sammalleimuja ja keto-orvokki.

Oli tarkoitus pitää eriväriset sammalleimut pikkuisen erillään mutta niinpä vain punainen sammalleimu oli suikertanut kirjavakukkaisen 'Candy Stripesin' sekaan. En ollut aiemmin kiinnittänyt niin huomiota sammalleimujen kukkien muotoon mutta kuvasta huomasin, että pinkillähän on paljon leveämmät terälehdet kuin Candylla. Seuraavaksi pitänee siis verrata muidenkin värien kukkien muotoja keskenään. Pinkkejä minulla on ainakin kahta tai kolmea erilaista ja lisäksi liilaa ja valkoista. Ja valkoisiakin oli kaksi erilaista mutta ainakaan se toinen ei vielä kuki. Toivottavasti se ei ole kuollut talven aikana.

Pihaantulosta. Puolivälistä oikealle on vanhin osa, vasemmalle uudempaa.

Vaikka sammalleimut ovat kauniita, niin joudun ehkä vähän rajoittamaan ainakin 'Candy Stripesin' leviämistä, jotta se ei hautaa vanhan osan pikkuruisia aarteita kokonaan alleen. Viime syksynä hankittu nukki on aivan sen vieressä ja se ei tasan tarkkaan kestä kilpailua. Levisian siementaimiakin oli jo sammalleimun oksankärkien alla ja mielelläni antaisin myös kissankäpälälle mahdollisuuden levittäytyä laajemmalle alueelle kun se noin hyvin on alkanut viihtyä. Valkoinenkin kissankäpälä olisi kiva hankkia ja onhan tuollaisia pienempiä kivikon ihanuuksia vaikka mitä muitakin.

Sama paikka muutama askel kauempaa.

Viime syksynä rinteen alle siirretyt sammalleimut kukkivat myös. Sinne menikin iloisesti kahta eri punaista sekaisin mutta se ei haittaa. Seassa kasvava ketoneilikka alkaa myös nuppuilla, joten pinkinkirjavaa kukintaa tulee joka tapauksessa rinteen alle lisää. Huomaatteko muuten aidan oikeanpuoleisessa päässä valtavan kokoisen ja komeasti kukkineen tarhakylmänkukan? Voitteko uskoa, että minulta meni ilmeisesti sen paras kukinta ihan kokonaan ohi? Olin käynyt kuvaamassa 27.5. ensimmäiset avautuneet levisian kukat ja 3.6. tarhakylmänkukasta oli jo puolet kukista kuihtunut. Seasta toki nousi vielä vaikka miten paljon kukkia mutta ne hautautuivat kukkineiden joukkoon. Millainen puusilmä ei ole voinut huomata noin runsasta kukintaa sen ollessa parhaimmillaan? Olinko juuri silloin poissa kotoa vai satoiko vettä?

Ohikukkinut tarhakylmänkukka 3.6. ja sen pienempi kaveri hieman paremmassa kukinnan vaiheessa.

Noh, kerrankos sitä jää melkein puolimetrinen kukkapallo kymmenine kukkineen keskeisimmällä paikalla pihaantuloa huomaamatta. Ensi talvena tuon jättiläisen nakertaa kuitenkin myyrä viimeistä juurenkärkeä myöten ja montun pohjalla köllöttää melonin kokoiseksi palloksi pullistunut talttahammas röyhtäillen tyytyväisenä kuin Karvinen konsanaan. Jospa ei kuitenkaan. Pari kertaa myyrä on yrittänyt tuhota tuon monsterin mutta se ei ole moisista yrityksistä säikähtänyt.

Uudemmalla puolella kukkivat patjarikot.

Patjarikoilla meni myös hetkinen löytää omat paikkansa kivien kolosista mutta nyt nekin ovat päässeet alueenvaltauksen makuun. Vihreät mättäät patjarikon seassa ovat pääasiassa karpaattienkelloa, joka näyttää myös viihtyvän rinteessä. Keltatörmäkukkiakin kuvassa näkyy ainakin yksi. Ne ovat ilmeisesti melkein kaikki hengissä ja mielestäni löysin myös ainakin yhden taimen, jota en ollut itse istuttanut. Siementaimi siis. Törmäkukat ovat aika lyhytikäisiä, joten siementaimet saavat minun puolestani kukkia siellä, minkä paikan itselleen sattuvat valitsemaan. Valkoinen mätäs aidan heti edessä on amerikanvuokko.

Amerikanvuokko patjarikkoa juurellaan. Rikkaruohojakin on muutama.

Amerikanvuokkoja kukkii rinteessä nyt kaksi mutta onnistuin valikoimaan tähän postaukseen sellaiset kuvat, joissa sitä toista ei näy. Se ei ole vielä noin iso kuin edellisen kuvan kaunistus mutta näkyy kuitenkin kadulle kivasti. Siinä on myös kasvi, joka saisi minun puolestani hieman levittäytyä rinteeseen mutta en ole löytänyt puutarhastani vielä yhtäkään amerikanvuokon siementainta. Vuokkoja on kuitenkin kolmessa eri kukkapenkissä, joten voisi kuvitella edes johonkin tulevan siementaimia. Suurin osa istutetuista on kuollut, joten ehkä tämä primadonnavuokko ei vain suostu viihtymään ihan missä tahansa. Vaaleanpunainenkin amerikanvuokko olisi muuten kiva saada. Se sopisi aika kivasti kivikkorinteen värimaailmaan.

Ei kukkia mutta japaninmaksaruohon viereen oli tullut aivan ihana sammalmatto.

En tiedä, mikä tuo sammal on lajiltaan tai mistä se on keksinyt juuri tuohon tulla mutta se saa ehdottomasti jäädä. Maksaruohon lehtien sävy korostuu aivan eri tavalla kiviä kuin kirkkaan vihreää sammalta vasten. Oli muutenkin aika sopivaa minusta, että juuri japaninmaksaruohon viereen kasvoi samettisen pehmeä sammal. Rinteen ja oikeastaan koko puutarhani tyyli on kaukana japanista mutta ehkä pieni japani-viittaus on ihan hauska yksityiskohta kaiken sekametelin sekaan. Toisaalta tiivis sammal estää myös rikkaruohoja kylväytymästä kivien koloihin. Kitkin muutama päivä kuvaamisen jälkeen koko rinteen ja sain vain vajaan kottikärryllisen rikkaruohoja, vaikka nyhdin rinteestä useamman ison oreganon ja lemmikkimättään ihan pikkuisten rikkaruohojen lisäksi.

Puupioni kukkii ensimmäisen kerran.

Puupioni ei ole kivikkorinteessä mutta pakko oli sen ensikukinta ympätä mukaan ennen kuin kukinta on ohi. Joku (ehkä kotilo) oli vähän maistellut nuppua, joten terälehdissä on reikiä. Se ei kuitenkaan pionin kauneutta latista.

Söpöt, uudet ja sinnikkäät

Jutun juurta löytyisi puutarhasta nyt vaikka miten paljon. Iskee suorastaan valinnan vaikeus, kun yrittää päättää, mihin keskittyisi. Varmaan tuttua meille kaikille. Koska lukuisista kottikärryllisistä kitkettyjä voikukkia, rönsyleinikkejä ja lemmikkejä ei saa sen parempaa juttua kuin valvatin ja juolavehnän juurista, päätin koota muutamasta sieltä täältä räpsitystä otoksesta jonkinlaisen silppusalaatin. Otsikoinnistahan se on vain kiinni, eikös vain?

Tästä kuvasta tuli aika söpö minusta.

Tänä vuonna on selvästi valkoisten lemmikkien kukoistuskausi. Ehkä se johtuu siitä, että olen kiskonut joka vuosi eniten sinisiä pois. Valkoiset eivät kasva niin korkeiksi kuin siniset, joten ne eivät myöskään kuihtuessaan hautaa ihan kaikkea mustanruskeankirjavan massan alle. Pörriäiset näyttävät viihtyvän runsaissa lemmikkikasvustoissa, olipa kukan väri mikä hyvänsä. Kuvaan pääsi ihan tavallinen tarhamehiläinen mutta kimalaiset ja kukkakärpäsetkin näyttävät tykkäävän lemmikkien mesitarjonnasta. 

Tulppaani 'Hilde' on ehdottomasti söpö.

'Hilde' hukkui viime kesänä lemmikkien ja kurjenpolvien sekaan. Kaivoin sipulit kukinnan jälkeen kivikkorinteeseen kaukasianmaksaruohojen väliin mutta ainoastaan yksi niistä suostui kukkimaan. En ole varma, olivatko muut edes lähteneet kasvuun. Kapeita lehtiä ei ole kovin helppo erottaa muiden alueella kasvavien kevätkukkijoiden lehdistä.

Sinikämmen 'Alba'.

Melko tarkalleen viisi vuotta sitten ihan pikkuruisena siementaimena ostettu sinikämmen ei ehkä kuulu enää kategoriaan 'uudet' mutta ainakin se on uudehko. Söpö-vaihekin taitaa olla tämänkokoiselta kasvilta jo mennyt vähän ohi mutta pakko oli laittaa siitä edes yksi kuva. Niin paljon ihastusta se on nyt herättänyt kukkiessaan palloesikoiden takana. Ensimmäinen kukinta oli kaksi vuotta istutuksen jälkeen ja se on ollut joka vuosi entistä komeampi. Kukkia on hauskasti ihan alhaalta ylös asti.

Uusi? Kyllä! Söpö? Ehdottomasti!! Sinnikäs? Toivottavasti.

Paikallisen taimiston mainoksessa oli toukokuussa -30% etukuponki puuvartisesta tai köynnöksestä. Kärhöhyllystä ei ihan supermieluisaa uutuutta silloin löytynyt, joten kiersin pensasosaston läpi. Sieltä kaikkien muiden kasvien seasta silmiini osui verijapaninvaahtera 'Atropurpureum'. Sen perään olen kuolannut hirmuisen monta vuotta mutta onnistunut aina vastustamaan kiusausta. Nyt ei pystynyt. Taimi oli täydellinen, etukuponki poltteli taskussa ja takapihalta oli juuri kaadettu 'Viipurin punaluumun' jämä pois. Tontin suojaisin kohta oli siis tyhjillään.

Onnea ja pitkää ikää, vaahtera!

Varmintahan olisi näillä korkeuksilla talvettaa tällainen ihanuus kellarissa mutta päätin nyt ottaa riskin. Puut, pensaat ja rakennukset suojaavat vaahteraa tuulilta, kevätaurinko ei osu tuohon kohtaan kunnolla, maa viettää alaspäin, multa on muhevaa mutta ei savista ja vaahtera näkyy vielä olohuoneen ikkunastakin. Taimella on kesä aikaa juurtua, aion ehdottomasti muistaa antaa sille syyslannoitteen jo heinäkuun loppupuolella ja tarvittaessa hankkia pakkaspeitettäkin talvisuojaksi. Jossain sille luvattiin -18 asteen pakkasenkestoa ja nyt kun on ollut muutama vähäluminen talvi, niin jospa lumisuojaakin tulisi vaihteeksi kunnolla. Vaahteran alle jäi muutama ennestään paikalla ollut punalehtinen keijunkukka mutta siirsin niiden kaveriksi vaalean haltiankukan ja kaksi hempeän vaaleanpunaista esikkoa. Ruohosilppua tuli ohuelti katteeksi kun luumupuun juurakon kaivamisen jäljiltä jäi niin paljon paljasta multapintaa. Muuta lannoitusta en vaahteralle laittanut, jotta se ei innostuisi kasvamaan liian vauhdikkaasti.

Nimetön narsissi, jolla oli kukinnan aluksi vaaleankeltainen torvi.

Jokainen narsissikärpäsen toukilta selvinnyt narsissi tällä tontilla ansaitsee sinnikkyysmaininnan. Peittokurjenpolvi 'Biokovo' lienee harhauttanut narsissikärpäsiä sen verran, että yksinäinen narsissi oli jäänyt huomaamatta. Jospa ensi vuonna kukkiakin olisi enemmän. Takapihalta kuunliljojen seasta löytyi myös kaksi 'Replete'-mätästä mutta ne ehtivät jo kukkia. Enempää ei takapihan puolelta narsisseja löytynyt. Aurinkopenkistä löysin kaksi pientä mätästä 'Starlight Sensationia' niiden toukokuun alkupuolella kukkineiden tetejen lisäksi. Aika surkeaa siihen nähden, miten paljon narsisseja olen tälle tontille istuttanut.

'Recurvus' on hengissä myös.

'Recurvus' on sekä hengissä että tuplannut kukkamääränsä sitten viime kesän. En osaa edes veikata, miten se on selvinnyt narsissikärpäsiltä, sillä mitään ei kasva heti näiden vieressä vielä tähän aikaan kesästä. Melkein metrin päässä oleva pioni tuskin antaa sille "hajusuojaa" kärpäsiltä kun ei se ole auttanut aurinkopenkissäkään. Ehkä kärpäset eivät sitten vain ole sattuneet liikkumaan juuri tuolla suunnalla. Yksi 'Thalia'-mätäskin kukkii reilun parin metrin päässä 'Recurvuksista'. Narsissien kukkaloistoa ei siis ole tällä tontilla näkyvissä mutta onpahan edes pari yksittäistä kukkaa kun oikein perusteellisesti etsii.

Kompostista löytyi sinnikkäitä.

Ritarinkukkien sielunelämää saa kyllä ihmetellä ihan jatkuvasti. Uuteen jälkikompostoriin jo ajat sitten viskattu ritarinkukka tuli minulle joulun aikaan. Se oli istutettu kaulaansa myöten märkään turpeeseen ja kuihdutti kolmesta kukkavanastaan kaksi. Kolmas piti pelastaa maljakkoon, sillä sen tyvi oli pehmentynyt. Sipulin kyljet olivat punaisen ja harmaanvihreän kirjavat ja sipuli pehmeä, joten se sai suoraan kompostituomion. Pikakompostori taisi olla jäässä siihen aikaan, joten sipuli jäi muovisäkissä ulkoeteiseen ja kulkeutui siitä aikanaan ulkovarastoon ja uuteen jälkikompostoriin huhtikuun lopussa. Nyt tuli sitten mieleen vähän möyhäistä jälkikompostoria ja tarkistaa, voisiko sinne istuttaa kesäkurpitsan taimen lähiaikoina. Mitäpä muutakaan sieltä tuli vastaan kuin kasvuun lähtenyt ritarinkukka.

Sivusipulilla oli jo omiakin juuria.

Emosipuli oli kompostorissa kiinteytynyt eikä siinä ollut enää juurikaan epämääräisiä homeläikkiä. Punaista näkyi hieman siellä sun täällä, joten päätin sulloa sen lapiolla murjottuna syvemmälle kompostoriin ja ottaa ainoastaan sivusipulin talteen. Saakoon se nyt mahdollisuuden. Istutin kaikki ritarinkukkani, myös tämän uuden pienokaisen, pitkään parvekelaatikkoon kesäksi. Kesäajan lannoitus ja kastelu kun tuppaa minulta aina välillä unohtumaan, niin nyt ritareilla on edes vähän paremmat mahdollisuudet saada tasaisempaa kosteutta ja kasvaa kokoa. Laatikon pohjalle laitoin pari senttiä lecasoraa ja kevensin sillä myös vähän multaakin.

Pikkuinen ihan vasemmalla nurkassa. Ulkoeteiseen ei pitäisi narsissikärpästen eksyä.

Vanhoista ritareista muut ovat ihan hyvin kasvussa mutta valkoinen kerrannainen (toinen oikealta) ei vain meinaa jaksaa. Nyt kun vertasin sen kuvia parin kuukauden takaiseen, niin juuria oli kuitenkin kasvanut ihan pikkuisen lisää. Sivusipulin ainokainen lehti ei ole venynyt eikä virunut mihinkään suuntaan mutta ehkä se siitä. Mielessä kävi myös, että olisiko tällekin ritarille pitänyt tarjoilla ensin köllöttelyä keväällä ulkovaraston kylmyydessä ja sitten kompostikokemusta. Se kun näyttää selvästi herättävän kasvuhalut. Laitanpa muistiin, kuinka jatkossa näiden kanssa toimitaan.